Mikä MTC? Kuka Milena?
Olen Milena 30-vuotias liikunta-alan yrittäjä Tampereen Lielahdesta. Toimin aiemmin yrityksessäni Milena Training valmentajana ja huomasin, että Länsi-Tampereelta puuttui toimiva pienryhmäkonsepti ja tilat sen toteuttamiseen. Löysin Lielahdesta n. 200 neliötä sisätilaa ja loistavat ulkotreenipuitteet omalle toiminnalle, joten tartuin tilaisuuteen kiinni. Näin syntyi Milena Training Center eli MTC. Loogista, eikö vain?
MTC on tehty asiakkaita varten treenitilaksi, jossa voi treenata hyvällä fiiliksellä täysin omana itsenään. Halusin, että joustavuus ja asiakaslähtöisyys on yksi MTC:n tavaramerkeistä, sillä elämää ei voi ennustaa.
Olen nähnyt ja kokenut tällä alalla paljon.
Yhteensä 12 vuoden liikunta-alan työkokemus viidestä eri liikuntakeskuksesta ja samalla ajanjaksolla valmistuminen fysioterapeutiksi, urheiluhierojaksi, liikunnanohjaajaksi, toiminnallisen harjoittelun personal traineriksi ja liikunta-alan merkonomiksi tuo vankan tietotaidon liikunta- ja terveysalasta.
Koulutan ja kehitän itseäni jatkuvasti, jotta voin tarjota parasta mahdollista valmennusta ja ohjausta asiakkailleni. Tälläkin hetkellä opiskelen ravintotieteitä ja valmistun joulukuussa ammattivalmentajaksi.
Näillä kokemuksilla uskallan sanoa, että olen liikunta-alan ammattilainen, mutta se on varmaa, että oppiminen ei lopu koskaan.
Elämääni mahtuu myös harrastus, joka on suuri osa minua. Amerikkalainen jalkapallo. Valmennan miesten joukkuetta Pirkkala Spartansia ja pelaan itse Turku Trojansissa. Olen myös U19-tyttöjen maajoukkueen päävalmentaja. Nuorten urheilun edistäminen on minulle tärkeää ja siksi lähdin jo heti ensimmäisenä yrittäjävuotena sponsoroimaan nuoria urheilijoita.
Vaikka elämä pyörii jefun ja MTC:n ympärillä mahtuu siihen muutakin. Mies, joka tälläkin hetkellä tätä postausta tehdessäni rakentaa MTC:tä kesälomallaan. Vapaalla katson hömppäohjelmia netflixistä ja uskokaa tai älkää, niin teen sudokuja. Välillä käyn myös ampumassa haulikolla trap-radalla. Pidän hyvästä ruuasta, mutta en juo kahvia. ?
Tässä ripaus naisesta kaiken takana.
Tervetuloa siis MTC:lle! Paikkaan jossa palvelu pelaa varmasti.